20.11.2018

Plastiikkia plastiikkia


Sain Satu Latvatalon kirjan 'Plastiikkia plastiikkia! Virkkaa kaunista muovipusseista' kustantajalta arvioitavaksi. Muovipussivirkkaus on itselleni tuttua muutaman vuoden takaa ja olen soveltanut ihan tavallisia virkkausohjeita muovipusseista virkkaamiseen. Kirjassa on huomioitu eri vahvuiset muovipussit ja alussa on selkeä ohjeistus eri materiaalien leikkaamiseen.


Kirja on kovin kesäinen näin marraskuun pimeyteen, mutta kyllä se kesä taas sieltä tulee … Ohjeita on aloittelijoille sopivista yksinkertaisista ohjeista haastavampiin malleihin. Ohjeita voi hyvin soveltaa myös langoille, nauhoille tai vaikkapa narulla virkkaamiseen.


Varsinaisesti mitään tajunnanräjäyttäviä ideoita en kirjasta löytänyt ja minua hieman häiritsi materiaalivalinnat. Monet näistä ohjeista oli toteutettu vartavasten hankituista uusista roskapusseista - itse kun suosin näitä muutaman kerran käytettyjä muovikasseja. Peruskirja, josta löytyy myös virkkauksen perustekniikat ohjeineen.


4 kommenttia:

  1. Minusta kirjassa oli taas paljon kivoja kierrätysideoita. Innostuin tosi paljon. Nyt säästänkin kaikki muovikorkit, elintarviketeollisuuden rasiat joululahjoihin ja mökkiviemisiin. 🤗😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! On aina ihanaa kun joku innostuu ja saa uusia ideoita … ;o)

      Poista
  2. Olen niin erimieltä! Näin kirjan virkkaukset käsityömessuilla. Oli niiiiiin paljon kivoja uusia ideoita, että innoissani tartuin myös koukkuun ja testasin tuota perus rinkulaa mitä olet ilmeisesti myös kokeillut. Olen säästänyt jauheliharasiat ja maitopurkinkorkit ja nyt teen joulukukkien purkeille päällisiä. Joululahjoja ja mökkiviemisiä syntyy edullisesti. Meillä ei kaupankasseja kerry, mutta onneksi on nätin värisiä roskapusseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu! Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta … ;o)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...