30.11.2013

Hivistelyä

Välillä vakavampaa asiaa ...


Huomenna vietetään maailman aids-päivää.
Ja eilen julkaistiin Väestöliiton nuorille suunnattu Hivistelyä - lehti - asiaa hivistä. Lehden sivuilta löytyy tärkeän asian lomasta kaksi tuttuakin tutumpaa 'KOKKAA MUA' reseptiä - Mansikkamarenki RAKKAUSkakku ja hitaan aamun Munakas. Hienoa, kun saan olla mukana - omalla tavallani - näin tärkeässä asiassa.



Lehden voi siis lukea täältä. Tätä linkkiä saa ja kannattaa jakaa mahdollisimman monelle ...

29.11.2013

Nappi jos toinenkin

 
Helppoja ja hauskoja kaula- ja rannekoruja.
- Tarvitset vain kasan nappeja ja pätkän siimaa sekä pikkuhelmiä.
 
 
Leikkaa siimasta reilusti kaksi kertaa haluamasi korun pituinen pätkä. Tee siiman puoliväliin vetosolmu - mittaa solmun koko valitsemasi lukkonapin koon mukaan. Siimat pujotellaan vuorotellen napin rei'ístä ylä- ja alakautta ristisidokseksi. Näin napit eivät kasaudu vaan pysyvät nätisti vierekkäin. Voit myös pujottaa nappien väleihin helmet (kuvassa punavalkoinen koru). Kiinnitä viimeiseksi 'lukkonappi' tekemällä muutama tiukka solmu ja solmun päälle vielä tippa pikaliimaa.


Ruskeassa korussa on kaksi nappiketjua kiinnitetty yhteen korulukkoon solmimalla muutama tiukka solmu ja päälle pikaliimaa.


Puuhakasta perjantaita!

28.11.2013

Timantit


... on ihania ...


Tai ainakin tämä yksi on. Tarvitset vain mustia mehupillejä, neulan ja lankaa, viivottimen ja sakset.


Tosihyvän, selkeän, kuvallisen ohjeen löydät Pastellimajasta Hannalta. - kiitos hänelle


Minun kärsivällisyyteni ei tälläkertaa riittänyt ihan himmeliin asti ...

27.11.2013

Kanelia


Kaneli on mausteista se mikä maistuu minusta eniten joululle ... ja sitähän voi lisätä mihin vaan:


Kanelimarengit

3 kananmuna valkuaista
1,75 dl sokeria
1,5 tl perunajauhoja
2-3 tl kanelia

Vatkaa valkuaiset kevyesti ja lisää sekaan puolet sokerista. Sekoita perunajauhot loppuun sokeriin. Vatkaa marenkia ja lisää pikkuhiljaa, lusikallinen kerrallaan sokeri-perunajauhoseosta. Jatka vatkaamista kunnes marenki on paksua ja kiiltävää ja pysyy jämäkästi kulhossa. Sekoita lopuksi varovasti lastalle kaneli marenkiin.
Pursota taikinasta pieniä sydämiä tms uunipellille leivinpaperin päälle.


Paista marenkeja uunin alaosassa 130 asteessa tunnin ajan. Ota uuni pois päältä ja anna marenkien jäähtyä uunissa.

26.11.2013

Joulukukka

 

Pikkuhiljaa voin kai jo siirtyä jouluaiheisiin juttuihin ... Rintapieltä ainakin koristaa joulunvärinen kukkanen.
 

Virkkaa noin 40 cm mittainen ketjusilmukkaketju haluamastasi langasta. Valitse koukku langan mukaan. Tämän mittaisesta pätkästä tulee noin 9 cm (halkaisija) kukkanen.


2. krs: Virkkaa kiinteä silmukka toiseen kjs:aan koukusta lukien. *2 kjs, hyppää yhden kjs:n yli, ks seuraavaan kjs:n*. Toista *-* ketjusilmukkaketjun loppuun asti.


3. krs: Virkkaa jokaiseen 2 kjs:n lenkkiin *1 ks, 2 p, 1 pitkäp, 2 p, 1 ks*. Työ rullautuu jo itsestään ... Katkaise lanka - jätä reilu pätkä lankaa - ja päättele.


Pyörittele 'lehti'ketju päädystä alkaen ja ompele nurjalta puolelta haluamallasi tavalla. Ompele samalla myös hakaneula tai rintakorupohja nurjalle puolelle.

25.11.2013

Oveen


Tarvitset paksua ja ohutta rautalankaa sekä erikokoisia nappeja.


Taivuta paksusta rautalangasta haluamasi muoto. Pujota nappeja ohueen rautalankaan. Kieputa nappilankaa kehikon ympärille ja piilota langanpäät. Pyörittele vielä ripustuskoukut ohuesta rautalangasta.


Tähti voisi olla seuraava kokeilu ...

24.11.2013

Kolmas kerta

toivottavasti riittää ...


Pikkujouluarvonnan voittajaksi osui:

"Ihana arvonta ja ihana blogi,
täältä löytyy aina kaikkea kivaa päivien piristykseksi :)
Tunnelmallista joulunodotusta!"
 
 
Laitathan Mari yhteystietosi sähköpostiini:
 
 
- saisin vihdoin tuon paketin postiin ... ;o)

Korkki kiinni

 
Minusta viinipullonkorkit ovat erityisen kauniita ihan sellaisenaan. Kokeilin nyt kuitenkin pyöräyttää muutaman kranssiksi.


Liimasi kuumaliimalla korkkeja ja niintä valmiiseen risukranssipohjaan. Kieputtelin vielä ympärille hamppunarua.

 
Suurin osa korkeista jäi kuitenkin onneksi kaunistamaan keittiötä suuressa (15 l) lasipurkissa, jouluisten tähtivalojen kanssa.
 
 
Ja pieni huomautus - meillä ei juoda näin paljoa viiniä -  isoin osa korkeista on saatu kerjäämällä ... ;o)


Suloista sunnuntaita!

23.11.2013

Vadit

 
Joulunaikaan - ja aina juhlissa - tarvitaan kauniita tarjoiluastioita ja herkkutorneja.

 
Tarvitset erilaisia, erikokoisia kauniita lautasia, pikkukulhoja, munakuppeja kynttilänjalkoja tai niitä vanhoja parittomia perintökuppeja, kaksikomponenttiliimaa (esim. Epoxi) ja tasaisen alustan.
 

Sommittele astioista kaksi- tai kolmikerroksisia torneja ennen liimausta. Sekoita liimaa pienissä erissä ja ole nopea liimaaja.


Liimaa ensin munakupit tms. ylemmän lautasen pohjaan - kohdistaminen on helpompaa. Tarkista myös etteivät osat liu'u väärään kohtaan tai pidä niitä hetki paikoillaan.

 
Ensimmäisten liimausten kuivumisen jälkeen, liimaa loputkin osat paikoilleen. Poista mahdolliset liimatahrat kosteina. Anna valmiiden vatien kuivua seuraavaan päivään.
 

Pese valmiit tornit varovasti käsin.

 
Tämä ohje on julkaistu ensikertaa jo viime syksynä - jos vaikutti tutulta jutulta ...

22.11.2013

Sisältä


Minä kuulun niihin neulojiin, joka kaivaa aina langan alun sieltä kerän sisältä. Tykkään siitä, kun kerä pysyy paikallaan eikä pyöri pitkin lattiaa. Erityisesti useammalla kerällä neuloessa on kiva etteivät kerät sotkeudu toisiinsa niin helposti.


Itse kerin aina vyyhdiltä langat valmiiksi sisältäpäin alkaviksi keriksi - näin:


Tarvitset avuksi vai kynän, jossa on jonkinlainen stoppari toisessa päässä.


Pidä lankaa toisen käden peukalolla paikoillaan kynän varressa ja aloita keriminen. Kieputa lankaa edestakaisin, ylösalas, kynän vartta pitkin. Pidä langan alkupäästä kiinni ettei se katoa.

 
Jatka kerimistä samalla tavalla loppuun asti.


Piilota langan pää viimeisellä kierroksella. Vedä sitten kynä pois kerän sisältä ja aloita neulominen langan alkupäästä. Voit vielä laittaa lankakerän kauniiseen purkkiin ...

21.11.2013

Uusix meni

Koskapa pikkujouluarvonnan voittaja ei ole ilmoittautunut, arvontakone pyörähti uudelleen.
Voittajaksi osui:

 
Mukavaa joulunodotusta!
Tänään kuulin itse tuon toivotuksen ensimmäistä kertaa tälle vuodelle,
nyt se joulunodotus tosiaan alkaa. Tykkään :)'
 
Onnea 'villakaniini'
Laitahan yhetystietosi sähköpostiini:
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...