29.2.2016

Ruma mutta Hyvä


Suklaakakku

100 g voita sulatettuna
2 kananmunaa
2 dl (tummaa) sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2,5 dl spelttijauhoja
4 rkl (raaka)kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
(2 dl suklaarouhetta)

Vatkaa kananmunat ja sokerit vaahdoksi. Lisää vaahtoon lämmin voisula. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan hellästi sekoittaen. Lisää halutessasi lopuksi suklaarouhe ja sekoita muutaman kerran. Kakusta tulee yllättävän mehevä ja melkein kuin oikea mutakakku, vaikka et laittaisi suklaarouhetta lainkaan.
Kaada taikina n. 20 cm pikkukakkuvuokaan. Paista 150 asteessa reilu puoli tuntia - vahdi, minä en vahtinut ja kakusta tuli aika ruma. Kakun tulee jäädä keskeltä kosteaksi, melkein raa'aksi.

Tarjoile lämpimänä jätskin tai kermavaahdon kanssa.


27.2.2016

Viikonloppu


Eipä taida olla parempaa ... Ilmassa tuntuu kevät - aurinko paistaa ja pari vapaapäivää vielä kokonaan käyttämättä ...


Ihanaa Viikonloppua!


26.2.2016

Polkat


Sain Novitalta ystävänpäivälahjaksi kerän 7veljestä Polkka-lankaa. Pistin hyvän kiertämään ja neuloin sukkapulasta kärsivälle kaverille uuden parin. Taitoin vähän tuota polkan kirjavuutta erivärisillä yksityiskohdilla, nekin 7veljestä ja Jussi -lankoja ...


24.2.2016

Toukat


Nappasin Eurokankaan palalaarista aivan huippuihanaa 'Pikku Toukka Paksulainen' -kangasta tietämättä mitä siitä tekisin ... No, työlapsille saa aina ommella kasseja ja pusseja ja sitten sain sopivasti myös laulu-lorupussitilauksen ...


Kirjailin valkoiseen kangassuikaleeseen tekstin 'laulujajalorujaja' ja ompelin koristeompeleella pussin ympäri ... Pussi on matkalla uuteen kotiin, toivottavasti ilahduttaa monia ...


23.2.2016

Makkara


Esikoinen ajelee vanhalla autolla ja pyyhkii ikkunalastalla kosteutta etuikkunasta toisella kädellä ... Ompelin (kaksinkertaisella kankaalla) ensiavuksi kosteutta keräävän makkaran - täytteenä Silikageeli kissanhiekkaa, jonka pitäisi imeä kosteutta itseensä - saa nähdä miten käy ... Ainakin on kovasti naurattanut ...


22.2.2016

Se Tyyny


Ei kai tähän voi olla ihastumatta/rakastumatta ... Tästähän tuli aivan täydellinen! Muita Ihania -blogin ohjeilla neulottu ja neutraalit värit valikoitu ihan summassa - tietämättä miltä lopputulos näyttää ... Ihana talvinen maisema minusta, talven törröttäjiä, lumisia vuoria ja revontulia taivaalla ...


Lankoina Novitan vaaleanharmaa Isoveli ja kaikki muut värit Nalle -lankaa kaksinkertaisena, pyöröpuikolla nro 5. Jätin viimeisen kuvion neulomatta, koska halusin tyynystä neliön. Tyyny on ommeltu kiinni molemmista päädyistä, mutta sekä täyte, että päällinen ovat konepestäviä ... Ohje löytyy täältä - KLIK. Ihana tyyny - Kiitos Tiinalle ohjeesta!


20.2.2016

Elossa


No niin - elossa on niin blogi kuin kirjoittajakin ... On omituinen tunne kun akut tyhjenevät eikä mihinkään tee mieli tarttua, hommat ei etene eikä edes kiinnosta ... Mutta nyt - nyt näkyy taas iloa ja valoa ...


Tohtori määräsi kunnon lääkkeet jäätelön lisäksi ja puikoilla on uusia hommia - kyllä tämä tästä ...


Mukavaa viikonloppua!




14.2.2016

❤️❤️❤️


Ihanaa Ystävänpäivää teille kaikille!




13.2.2016

Harmaatakin


Harmaan sekaan alkaa pyrkiä sinistä ... Josko kevättä tekisi ...


Leppoisaa lauantaita!



12.2.2016

YstävänpäiväNamit


Työkaverit saivat kahvipöytään tarjolle ystävänpäivänamit ... Ompelin Eurokankaan ihanista kanttinauhoista sydämellisiä avainrenksuja. Kaksi n. 40 cm pätkää kanttinauhaa vastakkain, tikkaa reunat, ompele renkaaksi ja tikkaa vielä avainrengas kiinni.


Herkullista Perjantaita ystävät!


10.2.2016

Itsellekin


Tein pari vuotta sitten joululahjaksi näitä ihania pannunalusia. Nyt sain viimein aikaiseksi itsellekin ... Luo kaksinkertaisella hamppu(tai käytetyllä pakkaus)narulla 16 s puikoille nro 6. Neulo ainaoikeaa kunnes työ on neliö, päättele.


9.2.2016

Laskiaisena


Tänään ei pulkkamäki vedä puoleensa - täällä on vaan vesiliukumäkiä ... Mutta laskiaisruoka maistuu kuitenkin. Muutama purkki Pirkan lihatonta luomuhernekeittoa (yllättävän hyvää) ja kaveriksi:

Perunarieskat

7-8 dl eilistä perunamuussia
2 kananmunaa
4 dl spelttijauhoja
suolahiutaleita

Sekoita kunnolla. Taputtele leivinpaperille pieniksi tai suuremmiksi lätyiksi. Ripottele pinnalle suolahiutaleita. Paista 275 asteessa 10-15 minuuttia.


Ja jälkkäriksi laskiaispullia tavallisena tai pikaversiona.


8.2.2016

#muitaihaniatyyny


Aijai - taas uusi ihana joukkoneuloosiprojekti ... Muita Ihania -blogin Tiina keksii toinen toistaan hurmaavampia hommia meille kanssaneulojille ... Eilen alkoi kirjoneuletyynyn neulominen yhdessä - Tiina heittää ilmoille aina uuden kuvion ja minähän neulon ... Valitsin hommaan hillitympiä värejä etten ihan heti kyllästyisi tähän tyynyyn ... Ohjeet löydät täältä - KLIK - lähde mukaan neulomaan!



6.2.2016

Harmaatako?


Harmaa vetää aina vaan puoleensa ... Kaunista ja rauhoittavaa ...



Rauhallista ja mukavaa viikonloppua!


5.2.2016

Rätti


Siivouspäivänä ilahdutan itseäni uudella tiskirätillä ...
Lanka Hjertegarnin Bommix Bamboo 32 g, koukku nro 3.


Iloa Perjantaihin!



4.2.2016

Ässä


Yritän aina säännöllisin väliajoin kirjoa ... En ole siinä erityisen taitava, innostunut enkä pitkäpinnainen ... Kirjoin kuitenkin ystävälle kierrätyskankaasta ompelemaani avaimenperään S -kirjaimen ja pienen sydämen. Jälkeenpäin sitten hoksasin, että olisi pitänyt tehdä vielä toinen sydän ylösalaisin - tuo avaimenperähän roikkuu usein just toisinpäin ... Söpöhän tästä kuitenkin tuli ja ilahdutti ystävää.


3.2.2016

Herkkua


Leivoin hurjaan herkkunälkään ihanan ja melko terveellisen herkun ...


Kookosmustikkapiiras

2 kananmunaa
2 dl tummaa muscovado-/intiaani- tai kookossokeria
1 tl vaniljasokeria
3,5 dl spelttijauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl kookoshiutaleita
1,5 dl maitoa
150 g kookosöljyä

5 dl (pakaste)mustikoita

Kookoskermaa

Vatkaa kananmunat ja sokerit vaahdoksi. Lisää vaahtoon jauhot-leivinjauheseos ja kookoshiuteleet. Lisää maito ja sulatettu öljy.
Kaada taikina piirasvuokaan. Ripottele jäiset mustikat pinalle. Ripottele marjojen päälle kookoshiutaleita.
Paista 200 asteessa puolisen tuntia. Ripottele valmiin piiraan pinnalle kookoshiutaleita.
Tarjoa vaahdotetun kookoskerman kanssa.


2.2.2016

MuitaIhaniaTalvisukat


Viikonloppuna sain minäkin valmiiksi nämä Muita Ihania -blogin Tiinan -joukkoneuloosi talvisukat. Aika moni näitä tuntui neulovan ja kaikilla niin ihania väriyhdistelmiä - omat värivalinnat tuntuivat välillä jo melkein tylsiltä ... Mutta Tykkään lopputuloksesta!


Minähän en todellakaan ole mikään kirjoneuloja, joten poistuin ihan kunnolla mukavuusalueeltani ... Sukista tuli kuitenkin käyttökelpoiset, tukevat töppöset - ehkäpä tarvitsen näitä vasta ensi talven paukkupakkasilla ...


Lankana 7veljestä, puikot 3,5. Ohjeita tipahteli siis päivittäin tuonne Tiinan blogiin ja joka päivä sai intoilla uudesta kuviosta.


1.2.2016

#365projekti Tammikuu


Ensimmäinen kuukausi 365 SikSakvirkkausprojektia on takana. Ja täytyy sanoa, että tykkään kovasti tästä päivittäisestä, pienestä virkkaus- ja mietiskelyhetkestä. Tammikuun raidoissa näkyy paljon lumisia päiviä, mukavia tapaamisia ystävien kanssa, yhdet pinkit juhlat ja paljon tavallisia, kauniita, arkisia, harmaita päiviä ... Ja muistan vielä jokaisen päivän kun katselen näitä raitoja ... Homma jatkukoon!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...