20.7.2015

Go!


Kovan onnen kori on valmis. Tarvittiin kolme kertaa, että siitä tuli mieleinen - niin tekijälle kuin saajallekin. Minä en yleensä pura mitään, mutta tästä tuli aluksi niin hasardi ettei naurusta tullut loppua ...


Esikoinen siis halusi itselleen pyykkikorin, sellaisen suuren ja kahvallisen. Idea lähti Kotivinkki-lehden kuvasta ja ohjeesta. Alkuperäiset löytyvät täältä. Poikkesin heti alkumetreillä ohjeesta virkkaamalla pohjan tukevasta kierrätystrikoosta.
 

Vaihdoin reunassa ohjeen mukaan Tuubi-kuteeseen ja hyvältähän se näyttikin. Kunnes tuli aika virkata kuvio - eka kerros ok, mutta sitten alkoi tulla kummallisia mutkia ja kiristyksiä koriin. Virkkasin ajatuksissani enkä keskittynyt huolella ohjeeseen. Kori näytti lopuksi sellaiselta käärmekorilta, mutkineen kaikkineen. Ja ohjeen kahvatkin olivat rumat ... Toiseen versioon virkkasin ohuen pyykkinarun mukaan pitämään ryhtiä ja kireyttä kohdillaan, mutta siitä tuli aivan liian jäykkä ja yhtä mutkainen ...


Päädyin virkkaamaan korin ihan ilman kuvioita, yksiväriseksi. Siitä tuli viimeinkin hieno ja suoraryhtinen. Kuvion pistelin sitten ristipistoilla, ohuella kierrätystrikoolla, valmiin korin kylkeen. Jos tuo asteenmerkki ei näy niin korissahan lukee 'Go'. Sopii pyykkikoriin sekin teksti ihan hyvin.


Virkkasin koriin maltilliset, matalat kahvat asiakkaan pyynnöstä. Käytin kaksi kerää harmaata Tuubi-kudetta kokonaan, koukulla nro 8 ja korista tuli reilunkokoinen saavi. Nyt mahtuu kantamaan äidille pyykkiä koko koneellisen kerrallaan.

 
 

19.7.2015

Haaste


Sain Liebster Award haasteen Ihan Oikea Blogi?n Johannalta - Kiitos! Näihin on aina hauska vastailla - ihan niinkuin ystäväkirjoihin ennenvanhaan ... Haasteen säännöt/ohjeet menevät näin:
1.  Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2.  Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3.  Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4.  Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

 
Kysymykseni:
1. Mitä kuuluu?
 - Kiitos hyvää, niinkuin aina kesäisin ...
2. Matkusteletko lomalla? Jos matkustelet,  niin minne?
- Jep, yleensä joitakin pieniä reissuja ... Tukholmaan on aina päästävä ja mökkeilemään ja johonkin muuallekin ...
3. Mikä on paras tapa rentoutua?
- Kesällä lukeminen, neulominen, virkkuu ... (toimivat muulloinkin)


4. Mikä on lempilankasi tai kankaasi?
- Kesällä puuvilla ja -silkkilangat, viileillä keleillä villa- ja pellavalangat. Kankaista pellava on aina ykkönen ...
5. Onko sinusta tullut se miksi pikkutyttönä halusit tulla?
- No ei ihan, ainakaan vielä, mutta sitä kohti olen koko ajan matkalla ...
6. Mikä sinut sai aloittamaan bloggaamisen?
- Tuttavat kyselivät käsityöohjeita ja ryhdyin niitä kirjoittelemaan ja myöhemmin julkaisemaan ihan julkisestikin. Nykyisin tämä toimii oivana päiväkirjana itsellekin ...


7. Kuinka paljon käytät aikaa bloggaamiseen viikossa?
- Vaihtelevasti, tunnista viiteen tuntiin. Käsitöiden tekemisaikaa en tähän laske, kun tulee koko ajan tehtyä jotain. Eniten aikaa menee kuvien ottamiseen ja käsittelyyn, johon tarvitsen vielä apua ...
8. Mihin blogiin minun pitäisi ehdottomasti tutustua?
- Oi, ihania blogeja on niin paljon ... Tuolla blogini sivupalkissa näkyy minun suosikkeja. Lisään sinne aina uusia ihanuuksia ...
9. Mikä kirja minun pitäisi ehdottomasti lukea?
- Minulla on tällä hetkellä kesken Donna Tarttin Tikli, olen siihen ihan koukussa, suosittelen siis sitä ainakin tällä hetkellä ...


10. Mikä on lemppari kesäherkkusi?  
- Jäätelö ja mansikat!
11. Tiedätkö mistä voisin ostaa lisätunteja vuorokauteen?
- Hih, itse nipistän joskus (usein) yöunista ... En suosittele ...


Koskapa minä olen surkea laittamaan haasteita eteenpäin, niin toivonkin jokaisen lukijan vastaavan näihin samoihin, mukaviin kysymyksiin ...
Ihania kesäpäiviä! Minä jatkan tämän ihanan, harmaan haasteen virkkuuta ...


17.7.2015

Herkkusuu


Mitäpä sitä huonolla säällä muuta kuin herkkuja ... muutama Instakuva teillekin ... ;o)

 
 

 
 
 
 
Pirteää perjantaita!
 


14.7.2015

Vanha tuttu Tukholma


Vanha tuttu Tukholma kutsuu lomalle joka vuosi ... Jaksan kuljeskella näitä kauniita kujia ja ihastella värikkäitä taloja aina ja uudestaan ...
 
 
 

 

10.7.2015

Esikoisen


Esikoisen torkkupeitto valmistui pari viikkoa sitten ... Virkkailin ruutuja peittoon 'täytetöinä' ja automatkoilla - melkein vuoden ajan ... Peiton vaiheita voit kurkistaa täältä ja täältä.


Peitossa on kaikkiaan 204 isoäidinneliötä, yhdessä ruudussa on 4 kerrosta, kaikki eri värisiä. Virkkaisn lopuksi vielä peiton ympäri 4 reunakerrosta ja valmiin peiton koko on n. 160 x 200 cm. Kiinnitin palat toisiinsa piilosilmukoilla.


Lankoina konepestäviä Novitan 7veljestä ja Jussi -lankoja ja osan langoista värjäsin itse Kool-Aid-mehulla. Koukkuna käytin nro 5 ja aika rennolla käsialalla ...


Tilkkujen sommittelu olikin sitten ihan oma juttunsa - en tehdessäni laskenut valmiiksi tai suunnitellut mitään kuvioita ... Virkkailin ihan fiiliksen mukaan ... Kokeilin muutaman version ja päädyin tällaiseen yksinkertaiseen ... Tilkut kiertävät kehää, keskeltä alkaen - reunakerroksen värin mukaan - ne mitä oli eniten ovat ulkokehällä ...


Kaunista kesää kaikille!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...