6.2.2014

Puikotin


Ompelin aika hävyttömästi kopioita näistä kätevistä puikottimista. Eihän nämä maksaisi valmiina kuin muutaman euron, mutta kun tuota kierrätysmateriaalia löytyy kotoa aikalailla ...

 
Leikkasin leveästä kuminauhasta puikkojeni (10, 18 ja 20 cm) pituiset pätkät ja taitoin ja ompelin kuminauhojen päihin nahkapalat. Enää eivät silmukat karkaile keskeneräisistä töistä ...


5.2.2014

Kakkuna


Erilainen, mehevä ja murea:

Runebergin kakku

200 g voita
2 dl intiaanisokeria
2 kananmunaa
1, 5 dl spelttijauhoja
1,5 dl mantelijauhetta
1 dl korppujauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl omenatäysmehua

vadelmia
kermavaahtoa

Vaahdota voi ja sokeri.
Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja mehu.
Kaada taikina irtopohjavuokaan.
Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Anna jäähtyä hetki ja siirrä tarjoiluvadille.


Laita keko vadelmia kakun keskelle ja pursota kermareunus.

 
Herkullista Runeberginpäivää!
 

4.2.2014

KKKipuun


Joskus, harvoin, välillä, iskee kipu - silloin tämä täti kaivaa kaapista Kauratyynyn, Kipukoukun ja Kuumavesipullon.


Ompelin kauratyynylleni pestävän tyynyliinan Cath Kidstonin kangastilkuista. Kauranjyvät on siitä hyviä, että ne kun lämmittää mikrossa, lämpöä riittää pitkään. Tyyny vaan niskaan tai hartioille tai vatsan päälle - sinne missä kipu on. Pakastinsäilytyksen jälkeen tyyny hoitaa mukavasti sitten sen hyllynreunaan osuneen otsalohkon ...

 
Kipukoukulla voi koukuttaa kätevästi virkkuun jumittamia lapaluita ... ja Kuumavesipullo pelastaa yksinäisen, kylmän yön.
 
 
Sitten kun kaikki nämä keinot on kokeiltu kolme kertaa ... kipaisen skeittipojan kaapille ... ;o)
 

3.2.2014

Muhku


Yksinkertaisella mutta muhkealla mennään tänään ...


Lankana Lang Yarnsin Kim (villa-alpakka) 150 g, puikot nro 12.


Luo 3 silmukkaa. Neulo sileää oikeaa ja lisää joka toisella kerroksella 1 silmukka kumpaankin reunaan. Neulo sillointällöin yksi nurjan puolen kerros oikeilla silmukoilla. Jatka kunnes lanka on melkein loppu. Päättele. Leikkaa langasta 6 kpl n.120 cm pitkiä pätkiä. Pujota yläkulmiin 3 lankaa, taita langat kaksinkerroin ja letitä.


Kiepsauta kaulaan ja solmi leteillä.

 

2.2.2014

Diagnoosi

 
Aloitin uuden tilkku-projektin ... Tilannehan on sellainen, että minulla pitää aina olla jokunen homma työn alla ... Ja varastossa on iso kasa puuvillalankoja ...

 
Tilkkujen virkkailu on hauskaa, mutta en jaksa tehdä montaa samanlaista ...
Päätin edetä tällä kertaa näin: Virkkaan joka viikko vain yhtä mallia, vähintään kaksi samanlaista, mutta eriväristä. Jollakin viikolla tilkkuja saa syntyä useampikin ... saas nähdä onko meillä kesällä uusi peitto (no ainakin kesällä 2015).
Tämän viikon kukkanen löytyi Melody Griffithsin kirjasta 'virkkaa värikästä'.
 
 
Näistä tilkuista valmistuva peitto meinasi saada nimekseen 'adhd'-peitto (älä vaan kysy miksi), mutta päädyin lopulta ihan vaan 'diagnoosi'-peittoon. ;o)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...