7.4.2013

Aikuisille

Meillä juhlittiin eilen puolisoni ja äitini synttäreitä. Heidän ei koskaan tarvitse juhlia yksin ...
Tein herkkupöytään vegaanisia sipsiherkkuja. Taidan olla kuulkaa ihan trendien aallonharjalla, koska törmään tähän herkkuun nyt ihan joka paikassa ... Pakkohan sitä oli sitten tehdä reseptistä ihan omakin versio ...


Lehtikaalisipsit

150 g lehtikaalia
3 rkl oliiviöljyä
1 tl savupaprikajauhetta
sormisuolaa

Pese lehtikaali ja kuivaa se hyvin. Poista kova "ruoto". Revi lehtikaali suupalan (n.5 cm) kokoiseiksi paloiksi. Sekoita isossa kulhossa öljy ja savupaprikajauhe (halutessasi voit korvata paprikan sitruunamehulla tai omalla mielimausteella). Laita lehtikaalit kulhoon ja sekoita hyvin. Öljyä pitää olla jokaisessa palasessa.
Levitä lehtikaalit uunipellille niin etteivät ne ole päällekäin. Ripottele pinnalle sormisuolaa oman maun mukaan. Paista uunissa 150 asteessa (+kiertoilma) noin 15 minuuttia. Kääntele lehtiä puolessavälissä paistoa. Ole tarkkana etteivät kaalit pala - ruskistuvat vain hieman reunoilta.


Savupaprikajauhe on muuten aivan mahtava, aika vahva herkkumauste. Sillä saa mainion palvatun maun kaikkiin kasvisruokiin.




 
Nautinnollista sunnuntaita!


2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...