7.7.2014

Aika Koolia

 
Olen kovin kateellisena lukenut kuinka yksi jos toinenkin keittelee tällä hetkellä ihania luonnonväriliemiä villalangoilleen.
 

Minä päätin tyytyä kaupunkilaisversioon. Hamstrasin erittäin paljon amerikkalaisia Kool-Aid mehujuomajauheita. Valikoin värjäykseen turvallisia 7-veljestä lankoja (eivät huovu vaikka värjäyslämpötila nousisi vahingossa liikaa): luonnonvalkoista, vaaleanruskeaa ja vaaleanharmaata, osa purkulankoja.


Kieputa lanka löyhiksi vyyhdeiksi. 1 pussi mehujauhetta värjää n. 50 g lankaa. Sido vyyhdit löysästi. Kastele lankavyyhdit huolella kädenlämpöisessä vedessä.
Sekoita mehujauhe desiin vettä. Jauhe sotkee ja värjää kaiken - käytä kumihanskoja ja leikkaa pussi varovasti auki.
Laita kattilaan vettä niin paljon, että lankavyyhti mahtuu liikkumaan vapaasti. Lisää väriliemi veteen ja sekoita.
Laita lankavyyhti väriliemeen.


Laita kattila hellalle ja kuumenna varovasti. Liikuttele lankaa vaikkapa haarukalla. Kun veden lämpötila nousee, väri alkaa tarttua lankaan. Älä kuumenna kiehuvaksi. Värjäys on valmis, kun vesi on muuttunut kirkkaaksi. Nosta kattila jäähtymään ja nosta jäähtynyt vyyhti kädenlämpöisen veteen ja huuhtele huolella.


Värjäily onnistuu hyvin myös mikrossa. Laita värivesi ja lankavyyhti kulhoon. Kuumenna kaksi minuuttia mikrossa, sekoittele ja laita kahden minuutin kuluttua uudestaan mikroon taas kahdeksi minuutiksi. Toistele kunnes vesi on muuttunut kirkkaaksi. Jäähdytä ja huuhtele.


Tuntuu aika karulta ajatella, että joku joisi näitä mehuja ... Jauheen haju on luotaantyöntävän teollinen ja värit erityisen räikeitä. Toisaalta koska nämä ovat elintarvikkeita niin käytin surutta tavallisia ruoka-astioita värjäilyssä.


Kuivata lankavyyhdit ilmavassa paikassa ja kieputtele ihaniksi keriksi.


Tykkäsin erityisen paljon noista harmaasta langasta värjäytyneisiin murrettuihin lopputuloksiin. Laitoin myös lankaa reilusti yli tuon 50 g/jauhepussi - säästyin niiltä räikeimmiltä lopputuloksilta. Okra/oranssi lanka on värjätty vaaleanruskeasta.


Näitä jauheita voi sekoitella loputtomasti keskenään ja aina tulee uusia, kivoja sävyjä.


Nuo vaaleat väripilkut johtuvat siitä, että kiristin vyyhdit (tietysti) liian tiukalle eikä väri päässyt ihan jokaiseen kohtaan - toisaalta nuo pilkut on minusta aika kivoja ...

 
 
Ainoastaan nuo valkoiset langat värjäytyivät liian kirkkaiksi, ripottelinkin loppuvaiheessa niiden päälle vielä yhden tummemman jauhepussin, jotta sain taitettua sen liian räikeyden - väri on nyt jotain kummallista mudan ja kakan välimaastoa.


Innostuin taas tästäkin hommasta niin paljon, että ryntään heti kauppojen auetessa ostamaan lisää vaaleanharmaata 7-veljestä, noita väripussejakin on vielä reilusti jäljellä ...
Käyttötarkoitus näille langoille onkin jo olemassa ... ;o)


5 kommenttia:

  1. Minä en olekaan kokeillut sekotella noita värejä koska kirkkaat ovat minusta olleet nekin hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nuo kirkkaat tosiaan kirkkaita ja sopivat joihinkin juttuihin ... Sekoittelu tuo lisäjännitystä tähänkin puuhaan ... ;o)

      Poista
  2. Toi homma on niin kivaa ja tuoksuvaa ;-) Mutta ole varovainen valmiiden tekeleiden pesun kanssa, mun karkinvärisitä sukista tuli pesussa taas valkoiset...
    Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio! Kuumensin tosin langat aika kuumiksi, joten luulisin värien pysyvän ... Toisaalta ne valmiithan voi sitten taas värjätä erivärilä ... ;o)

      Poista
  3. On se kaunis tuo muta-kakka-lankakin! Näistä tuli tosi kivoja. Täytyypä joskus itsekin kokeilla, olis kiva saada niitä oikein räikeitä värejä. Parempi tämä tavara langassa kuin ihmisen sisuskaluissa :-D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...